> Uutiset Suomi | English

Uutiset

04.02.2010 Sony Music Entertainment Finland on ostanut Auraviihde Oy:n koko osakekannan.


Auraviihde Oy on vuonna 1972 perustettu, Suomen suurin ohjelmatoimisto. Auraviihteen 16 miljoonan euron liikevaihto pitää sisällään 6300 esiintymistä vuosittain. Lisäksi yhtiö järjestää tapahtumia ja konsertteja myös omana tuotantona.

Auraviihde jatkaa toimintaansa omana yksikkönään Turussa. Yrityskaupassa siirtyivät myös Auraviihde Oy:n omistamat osuudet Seinäjoen Tangomarkkinat Oy:stä, Ohjelmatoimisto Oktaavi Oy:stä sekä Artistitalo Poket Oy:stä.

Sony Music on liikevaihdoltaan Suomen suurin musiikkiyhtiö ja se kuuluu kansainväliseen Sony Music Entertainment -konserniin.

Translink Corporate Finance toimi järjestelyssä myyjien neuvonantajana vastaten taloudellisen neuvonannon lisäksi myös sopimusjuridiikasta.

"Translinkin toiminta oli ammattitaitoista ja yhteyshenkilöiden kyky toimia kaupan välimiehinä erinomainen. Perheyhtiönä meille oli tärkeää, että saimme hankkeeseen kokeneen ja motivoituneen neuvonantajan. Translinkin asiantuntijoiden osaamisen ja kokemuksen avulla saavutimme sekä meidän, että ostajan kannalta optimaalisen lopputuloksen." Auraviihteen varatoimitusjohtaja ja osaomistaja Kalle Kulmala toteaa.

Lisätietoja:
Tero Nummenpää +358 40 521 2585.

Linkki Sonyn tiedotteeseen

 

ASIAKKAAT KERTOVAT

”Yritysjärjestelyissä tarvitaan perusteellista asiantuntemusta, mutta myös kykyä rakentaa diili kaikkien osapuolten näkökulmasta onnistuneesti. Translink pystyy tähän. Arvostan myös heidän suoraviivaista ja ammattimaista lähestymistapaansa.” –Jukka Råback, omistaja, hallituksen puheenjohtaja, Market Media Oy


LUE LISÄÄ